RIENTO JOENSUU > SARJATAULUKKO www.riento.org
Info
uutiset
Ottelut
SARJATAULUKKO
Joukkue
Media
Fanituotteet
Linkit
Palaute
yhteystiedot
Keskustelut

Ajankohtaista

16.01.2012: Liedon Parma tarjosi kelpo vastuksen

Riento sai sunnuntaina 15. tammikuuta vieraakseen Liedon Parman. Turun kupeessa majaansa pitävä ja pienellä budjetilla operoiva sympaattinen seura toteutti viime keväänä pitkäaikaisen haaveensa noususta 1-sarjaan. Riento taasen putosi sinne Mestaruusliigasta. Parma pelasi syksyllä alkulohkossaan sen verran hyvin, että selvisi ykkösen ylempään jatkosarjaan ja aloitti sen terävästi voittamalla vieraissa kuopiolaisen Team Trust Perinnän lukemin 1-3. Riento puolestaan oli avannut nihkeällä 3-1 -kotivoitolla KyKy-Betsetistä. Myös Parmaa vastaan Riennon peli oli tukossa, mutta voitto kuitenkin irtosi luvuin 3-1 (25-22, 25-14, 23-25, 25-20).

Kun katsoi alkuverryttelyjä, aisti jo kauas katsomoon asti, että Parman joukkueessa on hyvä henki ja iloinen tekemisen meininki. Ja ihmekös tuo, koska joukkue on pitkälti sama kuin edelliskaudella. Pelaajat tuntevat toisensa ja sarjanousun jälkeinen hyvä fiilis on säilynyt. Joukkueessa oli myös useampi pelaaja, joka on esiintynyt liigakentillä. Heitä olivat muun muassa Kaius Peltonen, Daniel Kusnetsoff ja Juha-Pekka Mikkola.

Riennon avaus oli seuraava: passarina Jari-Pekka Lund, hakkurina Luis Orlando Samuels, yleispelaajina Eriks Baiks & Igor Eliseev sekä keskitorjujina Arttu Reijonen ja joukkueen kapteeni Teemu Tuominen. Liberona avasi Igor Koksu. Parman passarina aloitti kapteeni Kaius Peltonen, hakkurina Teemu Alatalo, yleispelaajina Tuomas Koppanen ja Daniel Kusnetsoff sekä keskareina Lauri Alastalo ja Juha-Pekka Mikkola. Liberona hääri peräti 192-senttinen Jerkko Rajakangas.

Avauserä alkoi molemmilta hieman hermostuneesti, mutta tämän jälkeen Riento lisäsi kierroksia ja kiihdytti selvään johtoon. Parhaimmillaan tilanne oli isännille jo 14-7. Tehotykkeinä häärivät Igor Eliseev ja Eriks Baiks. Luis Orlando Samuels otti useamman hyvän torjunnan. Sitten Riennon peli kuitenkin sekosi ja Parma alkoi saada henkeä päälle. Pikku hiljaa vierailijat alkoivat hivuttautua peliin mukaan ja etenkin yleispelaajakaksikko Koppanen & Kusnetsoff oli pitelemätön. Kaius Peltonen pyöritti hyvää passipeliä mukavasta vastaanotosta. Riennolla myös virheet lisääntyivät ja niinpä peli oli yhtäkkiä enää 20-19 Riennolle. Erän loppu oli melkoista vääntöä, mutta lopulta Riento sai tehtyä ryhtiliikkeen ja napautettua tarvittavat pisteet tauluun. Igor Eliseev nousi mukavasti esiin erän lopussa ja teki tärkeitä pisteitä. Erä lopulta Riennolle 25-22.

Toisessa erässä Parma pelasi huonosti. Sen vastaanotto oli heikompaa kuin avauserässä ja ennen kaikkea omia virheitä tuli jatkuvalla syötöllä. Samaan aikaan kun Riennon peli monipuolistui ja taso nousi, oli erä hetkessä ohi. Riento pommitti Parman kanveesiin lukemin 25-14. Ulkomaalaiset pelasivat hyvin: Baiks ja Eliseev hyökkäsivät ja Samuels torjui jälleen hienosti. Riento sai onnistumisia myös keskeltä. Pukuhuoneisiin marssittiin Riennon johtaessa 2-0. Toisessa erässä Riento pelasi illan parasta peliään ja omat virheet olivat vähissä.

Tauolla tuumailtiin, että käyköhän tässä samalla tavalla kuin Kyyjärven kanssa viikko sitten, eli kolmannessa erässä ollaan taas ihan unessa pitkän tauon ja 2-0 -johdon jälkeen. Nämä pahaenteiset manaukset kävivät toteen, sillä Riento aloitti kolmannen erän Baiksin epäonnistuneella kuutospaikan hyökkäyksellä. Tämän jälkeen tuli 3 omaa syöttövirhettä putkeen ja pari epäonnistunutta laitahyökkäystä. Passitkin karkailivat vähän minne sattuu. Parma johti 5-7 ja huvittavinta tilanteessa oli se, että Parma oli itse tehnyt vain yhden pisteen! Parma alkoi saada toisessa erässä kadonnutta itseluottamustaan takaisin ja nyt yleispelaajien avuksi hyökkäyspuolelle heräsi myös hakkuri Teemu Alatalo. Lisäksi kun vastaanotto ja puolustus paranivat sekä keskipelaajat saatiin peliin mukaan, alkoi vierasjoukkue viedä peliä. Riento eli täysin Igor Eliseevin varassa ja senhän tietää jokainen, että yhdellä miehellä ei pitkälle pötkitä tällä tasolla. Riennon valmentaja Kari Rissanen yritti herätellä joukkojaan aikalisillä ja useilla vaihdoilla, mutta turhaan: Parma vei peliä ja Riento oli ongelmissa. Riennon tuskaa lisäsi vielä Teemu Tuomisen loukkaantuminen. Nilkka vääntyi pahannäköisesti torjunnasta alas tultaessa ja joukkueen kipparin ilme kertoi kovasta kivusta. Toivon mukaan kylmä, koho ja kompressio auttoivat edes hieman. Jotain hyötyä oli myös viime päivien runsaista lumisateista: ulkona riitti viilentävää lunta yllin kyllin. Muistaakseni myös Teemun parempi puolisko on sairaanhoitaja, joten eiköhän mies ole hyvissä käsissä  Teemua korvasi loppupelin ajan Marko Mahonen. Myös Parman Lauri Alastalo väänsi nilkkansa kolmannen erän tiimellyksessä, mutta hänen ilmeensä ei vaikuttanut aivan niin tuskaiselta. Pikaista paranemista molemmille sairastupalaisille!

Takaisin peliin: kolmannen erän lopulla Riento alkoi kehittää pientä kiriä Eliseevin ja uuden passarin Joonas Ryhäsen johdolla, mutta se tyssäsi ”yllättäen” omiin hölmöilyihin. Tilanne oli jo tasan 22-22, mutta ratkaisevilla hetkillä joukkue jäätyi ja Parma pelasi rohkeasti. Erä lopulta Lietoon lukemin 23-25 ja parmalaiset tuulettivat antaumuksella voitettua erää.

Neljännen erän alku ei paljoa muutosta tuonut. Parma pelasi kovalla tsempillä ja Riennon käsijarru oli lukittunut tiukasti kiinni. Kari Rissanen vaihtoi jo liberonkin, kun Lasse Kukkonen korvasi Igor Koksun. Edettiin Parman muutaman pisteen johdossa. Mutta kun hätä oli suurin, niin lopulta Eriks Baiks astui taas esiin. Hän alkoi nostaa tasoaan erän puolivälin tienoilla ja johdatti Riennon jykevillä lyönneillään johtoon. Joonas Ryhänen antoi hänelle paljon passeja ja Erkki kiitti vastuusta. Parma ei kuitenkaan luovuttanut, vaan hilasi itsensä takaisin rinnalle ja tilanne oli pian kutkuttavasti 20-20. Lietolaiset saivat käännettyä muutaman makoisan pitkän pallorallin itselleen ja niinpä jännitys kohosi. Riennon rutiini oli kuitenkin liikaa erän lopussa ja Eriks Baiksia Parma ei saanut millään kuriin. Niinpä erä Joensuuhun tiukan väännön jälkeen 25-20 ja koko ottelu 3-1.

Riennon parhaana palkittiin Eriks Baiks, kakkosena Igor Eliseev. Palkinnot menivät oikeille miehille, sillä heidän mukanaan Riento joko nousi tai kaatui. Eliseev oli ehkä hieman tasaisempi tänään, mutta Baiksin ollessa vireessä hän oli jälleen kentän kuningas. Luis Orlando Samuels kunnostautui torjunnassa, mutta hyökkäys hänellä ailahteli tänään melko paljon. Keskipelaajat eivät erityisen hyvin onnistuneet. Ehkäpä Marko Mahonen oli lopulta heistä paras. Hän löi pari napakkaa pateria neljännessä erässä ja syöttöruudusta hypärit lähtivät mukavasti. Torjuntaan tosin jäi parantamisen varaa kuten monella muullakin rientolaisella. Passareista Joonas Ryhänen onnistui Lundia paremmin. Jarsan passit jäivät toisinaan liian mataliksi ja tarkkuuskaan ei ollut huipussaan. Liberoista Lasse Kukkonen oli tänään hieman parempi kuin Igor Koksu.

Liedon Parman parhaana palkittiin Tuomas Koppanen ja kakkosena Teemu Alatalo. Parman yleispelaajakaksikko oli tänään joukkueen selvästi paras ja tasaisin osa. Koppasen ohella Daniel Kusnetsoff onnistui. Etenkin miesten kuutospaikan hyökkäykset olivat täysin pitelemättömiä, mutta laidastakin Mikasa sai hyvin kyytiä. Passari Kaius Peltonen pelasi hyvin ja mikäs siinä oli pelatessa, kun vastaanotto toimi läpi koko illan varsin mallikkaasti. Libero Rajakangas haki monia hyviä puolustuksia ja oli pitkänä miehenä varsin ulottuva. Hakkuri Alatalo oli kahdessa ensimmäisessä erässä heikko, mutta loppua kohti hän paransi. Keskipelaajat eivät erityisemmin erottuneet Parmankaan joukkueessa.

Riento lähtee ensi viikonlopuksi Länsi-Suomen kiertueelle. Lauantaina 21.1 joukkue kohtaa vieraissa Liedon Parman, joten lietolaiset saavat revanssimahdollisuuden varsin pian. Heti seuraavana päivänä eli sunnuntaina, kun Suomessa käydään presidentinvaalien ensimmäistä kierrosta, Riento puolestaan pelaa Tampereella jossa vastaan asettuu TKT. Parma saa samaan aikaan vieraakseen Vaasan Kiiston. Riennon seuraava kotiottelu on keskiviikkona 25. tammikuuta klo18.30, kun kuopiolainen Team Trust Perintä saapuu urheilutalolle perimään saataviaan. Silloin taas sankoin joukoin kannustamaan Rientoa voittoon  !

Susikäsi /hotsport.info

Takaisin