Ajankohtaista
09.01.2012: Ylempi jatkosarja käyntiin voitolla
Riento palasi joulutauolta sunnuntaina 8. tammikuuta ja aloitti 1-sarjan ylemmän jatkosarjan kotiottelulla Kyyjärven KyKy-Betsetiä vastaan. Kyyjärvi oli avannut oman joulunjälkeisen urakkansa jo edellispäivänä luuttuamalla kotibunkkerinsa lattian Vaasan Kiistolla. Voitto irtosi puhtaasti 3-0. Syyskierroksella Kyyjärvi hävisi Joensuussa 3-0, mutta tälle päivälle joukkue oli vahvistunut maajoukkuelibero Pasi Hyvärisellä, joka kuitenkin pelasi poikkeuksellisesti yleispelaajan roolissa. Hyvärinen toi kieltämättä lisävoimaa KyKyn pelaamiseen ja Riennon peli oli joulun jälkeen paikoitellen kohmeessa, mutta kotivoitto kuitenkin irtosi lukemin 3-1 (25-21, 25-14, 26-28, 25-18).
Riennon avauksessa olivat passarina Jari-Pekka Lund, hakkurina uusi kuubalaisvahvistus Luis Orlando Samuels, yleispelaajina Eriks Baiks ja Igor Eliseev sekä keskitorjujina tuttuun tapaan Teemu Tuominen ja Arttu Reijonen. Liberona aloitti Igor Koksu. Kyyjärven avauksessa viilettivät Oleg Cebialis passarina, Madis Järveots hakkurina, yleispelaajina Jaakko Aninko & Pasi Hyvärinen ja keskareina Argo Arak sekä Keijo Lamminen. Liberona pelasi Janne Paananen.
Ensimmäinen erä oli pitkään tasaista vääntöä ja varsinkin Riennon peli haki vielä itseään joulutauon jälkeen. Lopulta kuitenkin kun erää alettiin ratkoa 20 pisteen tietämillä, nykäisi Riento tarvittavan etumatkan ja rallatteli Eriks Baiksin syöttövuoron ja tiivistyneen torjunnan turvin erävoittoon luvuin 25-21. KyKy oli pitkälti laitahyökkääjiensä eli Aningon, Hyvärisen ja Järveotsin varassa. Riennon peli pyöri puolestaan Eriks Baiksin ja Igor Eliseevin kautta. Uusi hakkuri Luis ei ollut vielä parhaimmillaan, vaikkakin ajoittain häneltä nähtiin jokunen komea hyökkäys ja sähäkkä hypäri. Riento teki myös hieman vähemmän virheitä tässä erässä ja varsinkin sen ratkaisuhetkillä, ja niinpä erävoitto Pohjois-Karjalaan.
Toinen erä oli alusta alkaen Riennon näytöstä. Ensimmäisen erän voitto vapautti isännät ja joukkue paukutti monipuolisella pelillä erän hetkessä kotiin. Ilman lopun pientä löysäilyä lukemat olisivat voineet olla vieläkin tylymmät, kuin mitä ne lopulta olivat (25-14). Ilahduttavaa oli erityisesti Luis Orlando Samuelsin pääseminen vauhtiin: ensimmäisessä erässä hän ehkä vielä säästeli kättään, mutta toisessa alkoi jo paukkua iloisemmin. Syöttöihin ja lyönteihin tuli kovuutta ja varmuuskin kasvoi pykälän verran sekä yhteispeli passarin kanssa luisti hieman paremmin. Tässä erässä Riento pääsi myös enemmän tulemaan keskeltä ja Reijonen & Tuominen löivät ihan mukavasti pisteitä. Peli oli vapautunutta ja iloista. Kyyjärven pakka oli sitä vastoin täysin sekaisin ja virheitäkin tuli enemmän kuin avauserässä. Johtavaa pelaajaa ei löytynyt, vaan koko joukkue muuttui harmaaksi massaksi kuin myllyssä pyörivä betoni. Ensimmäisessä erässä nähtyjä hyviä puolustuksiakaan ei enää tullut, ei edes Hyvärisen Pasilta.
Pitkällä tauolla oli jälleen mukavasti vilskettä ja moni jutusteli, että kunhan ei vaan pari ensimmäistä erää tuudittaisi Rientoa liialliseen hyvänolon tunteeseen. Peli kun oli vielä pahasti kesken. Ja niinhän siinä sitten kävi, että kolmas erä alkoi Riennolta painajaismaisesti, kun Kyyjärvi latasi hetimmiten ässän ja muutkaan syötöt eivät nousseet kunnollisesti Lundin hyppysiin. Riento oli aivan kuutamolla ja joutui heti alussa takaa-ajajan rooliin. Valmentaja Kari Rissasenkin piti jo korottaa ääntään. Tämän jälkeen näytti, että ulkomaalaiskolmikko nostaa Riennon ahdingosta, mutta aina kun olisi pitänyt tehdä se tasoittava piste, pääsi Kyyjärvi nykäisemään pienen johdon joko Riennon virheiden tai oman hyvän pelinsä turvin. Lopulta KyKy johti kaikkien hämmästykseksi jo 14-19 Pasi Hyvärisen ja Madis Järveotsin monien onnistuneiden suoritusten jälkeen. Riento kaipasi vastuunkantajaa, ja tällöin Igor Eliseev vastasi huutoon: hän pommitti nelospaikalta monta tärkeää pistettä, ja Riento alkoi kiristää. Arttu Reijosen paha leijasyöttö toi vielä lisäenergiaa ja lopulta Riento kapusi väkisin tasoihin. Kyyjärvi ei kuitenkaan luovuttanut, vaan taisteli hurjasti ja sai hengen päälle. Ensimmäisessä erässä nähdyt komeat puolustukset palasivat kuvioihin ja KyKy ei päästänyt Rientoa karkaamaan. Erän lopussa nähtiin monta yleisöönmenevää pallorallia ja lopulta edettiin aina jatkopalloille saakka. Tilanteessa 26-26 KyKyn hakkuri Järveots paukautti kakkospaikalta pitkäksi, mutta päätuomari näytti kuitenkin pallon osuneen Riennon torjuntaan ja niinpä Kyyjärvi sai eräpallon. Riento protestoi voimakkaasti tuomiota vastaan ja tämä kenties sekoitti joukkueen pasmat ratkaisevasti. Nimittäin seuraavan syötön nuorekas Janne Peltokangas latasi ässänä Riennon kenttään. Erä siis vieraille lukemin 26-28 ja villit tuuletukset betonimiesten puolella pääsivät valloilleen. Harmin paikka ettei Riennolla ollut enää aikalisää käytettävissään jatkopallojen kiihkeiden ratkaisuhetkien aikana. Valmentaja Kari Rissanen olisi täten voinut hieman rauhoitella poikia ja keskittyminen seuraavaan palloon olisi ollut parempi.
Neljänteen erään Riento tuli sisuuntuneena ja pommitti hetkessä itsensä 9-1 -johtoon. Riento pelasi varsin lähelle sitä peliä, mihin se parhaimmillaan pystyy. Tämän jälkeen ohjelmassa oli lähinnä pelailua, vaikkakin 18-8 -johtoasema muuttui vielä tilanteeksi 22-17. Riento alkoi löysäillä ja pyörittää monia vaihtoja, mikä sekoitti isäntien peliä. Kovin suurta hätää ei onneksi päässyt syntymään, ja lopulta isännät tykittivät tarvittavat pisteet itselleen ja pääsivät juhlimaan erävoittoa lukemin 25-18. Eriks Baiks, Igor Eliseev ja Luis Orlando Samuels olivat jälleen parhaita pistemiehiä.
Riennon parhaana palkittiin Jari-Pekka Lund ja kakkosena Eriks Baiks. Kyyjärven paras oli Pasi Hyvärinen, mutta kakkospalkinto sattui nyt menemään ohi korvieni. Joka tapauksessa Riento avasi ylemmän jatkosarjan voitolla, vaikkakaan peli ei ollut ihan parasta mahdollista. Välillä keskittyminen selvästi herpaantui ja hölmöt virheet alkoivat seurata toistaan, eikä keskipelikään ollut tänään kovin hyvällä tasolla. Laidassa kuitenkin riitti tulivoimaa, kun Baiks, Eliseev ja Samuels takoivat palloja parkettiin hyvällä teholla. Vastaanotto oli tänään ihan kelvollinen ja syöttö suhteellisen varma, vaikkakin vaikeusastetta olisi voinut olla enemmän. Lund oli passarina suurimman osan ajasta mies paikallaan ja uusi hakkuri Samuels esiintyi ihan lupaavasti. Eriks Baiks oli totutun varma joukkueen johtaja, vaikka parempaakin on mieheltä nähty. Igor Eliseev pelasi nyt rohkeammin kuin syksyllä ja erityisen ilahduttavaa oli hänen nouseminen esiin kolmannen erän pahoilla hetkillä. Harmi vaan ettei se riittänyt siivittämään joukkuetta erävoittoon asti. Keskipelaajat Tuominen & Reijonen olivat varsin vähillä töin tänään, mutta torjunta kulki paikoitellen ihan mukavasti. Liberona Igor Koksu ei erityisemmin erottunut, ei hyvässä eikä pahassa. Myös Lasse Kukkonen pelasi liberona kolmannen erän lopulla ja Joonas Ryhänen käväisi Teemu Saarisen ja Marko Mahosen ohella syöttämässä, vaihtelevalla menestyksellä. Riennon päävalmentaja Kari Rissanen kunnostautui erityisesti aikalisien ottamisessa: ne tulivat usein juuri oikeaan paikkaan. Muutenkin mies elää hyvin pelissä mukana tällaista vaan lisää!
Kyyjärven parhaimmisto löytyi Riennon tapaan laidasta: Madis Järveots, Jaakko Aninko ja Pasi Hyvärinen pelasivat ihan hyvän ottelun, vaikkakin virheitä tuli jokaiselle aika ajoin liikaa. Passareista mielestäni Henrik Huumarkangas onnistui paremmin ja hänen tsemppaamisensa oli jälleen varsin ihailtavaa erityismaininnan voisi myös antaa joukkueen liberolle Janne Paanaselle, joka haki muutaman todella komean puolustuksen peliin. Pasi Hyväriselle rekisteröin ainakin yhden vastaanottovirheen Baiksin leijasta, mutta muuten Pasi nosteli mukavasti ja näytti muutaman kerran, miksi on maajoukkueen ykköspuolustaja. Hyökkäys- ja torjuntapuolella lyhyehkö varsi tietysti toi hieman ongelmia, mutta takakentällä ollessaan Pasi oli melkoinen tekijämies. Syöttöruudussa Pasilla ei ollut paras päivänsä, vaikka verryttelyssä hän vetelikin vielä ihan mukavasti hypäreitä kenttään.
Riennon seuraava koitos ylemmässä jatkosarjassa on kotona Liedon Parmaa vastaan. Ottelu alkaa sunnuntaina 15. tammikuuta klo16 Joensuun urheilutalolla. Silloin taas kaikki kannustamaan Rientoa voittoon 
Susikäsi /www.hotsport.info
Ottelun tilasto tästä
Sanomalehti Karjalaisen juttu tästä
Takaisin
|