Ajankohtaista
01.03.2010: Riento jäi jyrän alle, pisteet Valepalle.
Sunnuntaina pelattiin täyteen lentopalloliigan 20. kierros. Viikonlopun
pelit tiesivät jo sitä, että Riennon sarjapaikka oli varmistunut.
Voittoa kotijoukkue toki lähti hakemaan. Vammalan Lentopallo puolestaan
asteli kamppailuun mielessään mahdollisen kotikenttäedun saavuttaminen.
VaLePa tiedettiin etukäteen vaaralliseksi joukkueeksi. Etenkin etukäteen
osattiin arvioida, että aloituksen noustessa joukkue hyökkää keskeltä.
Eduard Venski (kenties liigan paras keskipelaaja) ja Markus Peltonen
ovat tehneet kaudella tuhoisaa jälkeä. Jose Luis Martel hakkurina on
myös sille päälle sattuessaan hankala pideltävä.
Tasaisena alkoi taisto. Toisella teknisellä kuunnellaan valmentajien
kaavailuja lukemissa 15-16. Pian Riennolle tulee synkkä jakso ja
Sastamalan miehet tempaisevat hajuraon. Erä vieraille 19-25. Toinen erä
taittuu puolestaan Riennolle lukuisista syöttövirheistä huolimatta
25-22. Kaikki on siten avointa. Kahdessa ensimmäisessä erässä Timo
Leikaksen syöttö jysähtelee sen verran rajusti, että kauden 37
ässäsyöttöä
kirjataan dokumentteihin.
Kolmas erä on samanlaista pelailua kuin kaksi edeltäjää. VaLePa
tempaisee erän jälkipuoliskolla etumatkan, josta se ei luovu. Leikas
puolestaan tempaisee pari ässää lisää. Erä Sastamalaan lukemin 19-25.
Neljäs erä ja sama tahti jatkuu erän kaartaessa VaLePalle 18-25. Kolme
sarjapistettä vieraille ja samalla nousu sarjataulukon neljännelle
tilalle.
Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymän aikuisopiston isännöimässä
ottelussa kakkospalkinnot kotijoukkueen Eriks Baiksille ja vieraiden
Jose Luis Martelille. Ykköset käyvät pokkaamassa Petteri Penttinen ja
Eduard Venski. Ilta-Sanomien tähdet menevät kaikki vieraille: Jose Luis
Martell (3), Eduard Venski (2) ja Hannu Hautamäki (1).
Ja syntyikös niitä Leikaksen ässiä lisää? Kylläpä syntyi sen verran,
että
nyt Timo on nakutellut 40 ässäsyöttöä. Muutoin kotijoukkueen peli ei
kylläkään ollut kovin ässä. Valmentaja Urmas Tali totesi
lehdistötilaisuudessa, että eipä pystytty pelaamaan laaditun
suunnitelman mukaan. Ja sehän tietää usein tappiota. Niin tälläkin
kertaa.
Turisti
Karjalaisen K5-kanavan urheilu-uutisissa Timo Leikaksen haastattelu. Katso juttu tästä.
Takaisin
|