RIENTO JOENSUU www.riento.org
Info
uutiset
Ottelut
SARJATAULUKKO
Joukkue
Media
Fanituotteet
Linkit
Palaute
yhteystiedot
Keskustelut

Ajankohtaista

06.12.2009: Riento piin kovana. Piivolley pisteittä kotimatkalle.

Joensuun Urheilutalolla järjestettiin itsenäisyyspäivän vastaanotto tuvantäyteiselle yleisölle. Kotijoukkue oli pukeutunut perinteiseen, kohtalaisen kirjavaan musta-punaiseen maakunta-asuun. Salon Piivolleyn pukeutuminen noudatti rauhallista varsinaissuomalaisen sinistä sävyä. Tuomaritkaan eivät pukeutumisellaan yllättäneet, joskin Kosken ja Kainulaisen sijasta esiintyivät Parkkinen ja Vähäkoski. Yleisön pukeutuminen noudatteli perinteisen rentoa linjaa. Erityistä juhlavuutta tilaisuuteen saatiin, sillä pelin yhteydessä järjestettiin hienot joulumyyjäiset. Myös seurahistoria oli esillä lehtileikekoosteiden muodosa.


Itsenäisyyspäivän kunniaksi kyseessä oli kuuden pisteen ottelu, sillä niin lähekkäin joukkueet olivat sarjataulukossa ennen illan koitosta. Jonkinmoisena jännityksenä ottelun tärkeys näkyikin miesten otteissa. Etenkin kotijoukkueen syöttö tuntui olleen hukassa ja erässä tehtiinkin kuusi aloitusvirhettä. Kenelläkään ei jäänyt epäselväksi Piivolleyn pyrkimys horjuttaa Riennon liberoksi astellutta Igor Koksua. Kaksi erää piiläiset yrittivät murtaa Igoria, mutta tuloksena oli ainoastaan Igorin saamat palkinnot eli kotijoukkueen toiseksi parhaan pelaajan palkinto ja Ilta-Sanomien yksi tähti. Kotijoukkueen tavoitteena oli puolestaan kiertää vastustajan libero Jesse Mäntylää ja tämä taktiikka onnistuikin läpi pelin. Piivolleyn vastaanottoa saatiin horjutettua ja pelätty hakkuri Ismo Moilanen joutui lyömään pahoista passeista. Moilasen kunniaksi on toki sanottava, että 20 pisteen tekeminen taistelevaa ja torjuvaa Rientoa vastaan oli kelpo suoritus.


Edellisessä tekstissä tuli sipaistua jo ottelun palkitsemisia ja kokonaissuorituksia. Muistettakoon kuitenkin, että lentopallo-ottelu koostuu yksittäisistä pelipalloista ja sitä kautta voitetuista eristä. Ja ensimmäistä erää lähtivät voittamaan molemmat joukkueet. Tasaisen tappavalla tahdilla edettiin aina toiselle tekniselle erätauolle saakka Riennon johtaessa 16-15. Riennon tehokkuus etenkin hyökkäyksissä tuli esille erän loppupalloissa ja niinpä erä kotijoukkueelle 25-19.


Toinen erä alkaa Piivolleyn komennossa. Hetkessä taululle ilmaantuvat tylyt numerot 0-4. Katsomossa jo kysellään, valtasiko kotipelureiden mielet ajatukset helpoista pisteistä. Ei näin varmaankaan käynyt, sillä liigassa ei ole helppoja pisteitä jaossa. Niinpä kotijoukkue piristyi ja taas mentiin toiselle erätauolle lukemissa 16-15. Loppuerä mennään ensimmäisen erän tahtiin. Tosin Piin pojat sinnittelevät 22 pisteeseen. Yksi piste on näin varmuudella kotijoukkueen laarissa.


Kolmas erä kahden voitetun erän jälkeen on aina arvoituksellinen. Näinkö Piivolley veisi erän, jonka jälkeen alettaisiin pelaamaan voitosta. Tältä alkaa vahvasti näyttää, sillä vierailijat johtavat erän puolivälin krouvissa jo lukemin 8-13. Urmas Tali ottaa aikalisän ja muistuttaa, että erää ei ole vielä pelattu. Erityisen tarkalla korvalla valmentajansa ohjeita kuuntelee Heiskasen Ville, joka astuu syöttövuoroon. Ja nyt syntyy tulosta. Riento voittaa Villen ässien ja muiden pahojen syöttöjen myötä jakson lukemin 8-0. Tauolle mennäänkin rientolaisten tuuletellessa lukemissa 16-13. Ero säilyy salolaisten pyristelyistä huolimatta. Lukemin 25-21 Riento vie erän, koko ottelun ja kolme tärkeää sarjapistettä. Voittonsa ansiosta Riento nousee sarjataulukossa neljänneksi ohittaen Isku-Volleyn.


Jäljellä on palkintojen jako, joka hoidetaan otteluisäntä SERILEn toimesta mallikkaasti. Piivolleyn palkinnot pokkaavat Ismo Moilanen ja Tomi Rumpunen. Riennosta käyvät kumartamassa Petteri Penttinen ja Igor Koksu. Ilta-Sanomien tähdet jaetaan Eriks Baiksille (3), Ismo Moilaselle (2) ja Igor Koksulle (1). Turisti jakaa ruusut loistavasta peliä edeltävästä otteluisännille esitetystä analyysistä Tuomas Korhoselle ja vastustajan valmentaja Ismo Tuomiselle, jonka esiintyminen on aina tahdikasta, analyyttistä ja rehtiä. Erityiskiitokset kuuluvat koko Riennon taustajoukkueelle. Hienosti oli hoidettu koko ottelutapahtuma, hulppeat joulumyyjäiset ja seurahistorian esittelyposterit.

Turisti toivottaa koko lentopalloyleisölle hyvää joulua ja liikunnallista vuotta 2010. Mukava joululahja olisivat vierasottelun sarjapisteet Hurrikaanilta. Urheilutalolla tavataan vuoden vaihduttua eli 3. päivä tammikuuta.


Turisti

Lisää kuvia ottelusta

Kuvat Jaakko Julkunen. Kuvien osittainenkin käyttö ilman lupaa kielletty. 



Takaisin